Google translator

Sunday, January 29, 2012

Seikkailu alkakoon


H-hetki alkaa vihdoin lähestyä, on sitä jo odotettukin. Muutaman vuorokauden kuluttua nousemme koneeseen, joka kiidättää perheemme kohti uusia maisemia.

Viimeinen kokonainen viikkomme Suomessa on kulunut ystäviä ja sukulaisia tavatessa, matkalaukkuja pakatessa, lentorahtiin lähetettäviä tavaroita valitessa ja asuntoa tyhjentäessä. Nyt tuo kaikki on tehty ja on aika levähtää hetki ennen uutta ja tuntematonta.

Fiilikset ovat tässä vaiheessa korkealla, vaikka pieni alkava koti-ikävä jo ovella kolkutteleekin. Ikävä tulee varmasti ennen kaikkea monia rakkaita ihmisiä, mutta myös kunnon ruisleipää, Fazerin sinistä ja puhdasta ulkoilmaa. Niistä pyrimme nyt nauttimaan vielä viimeiset päivät. Seuraava blogitekstimme kirjoitetaankin sitten jo Pekingistä, kun saamme nettiyhteydet pelaamaan. Beijing, here we come!

Sunday, January 15, 2012

Previsiitillä Pekingissä


Muuttoprojektimme on parin viimeksi kuluneen viikon aikana edennyt jo varsin konkreettisesti. Palasimme nimittäin eilen kahden viikon "previsiitiltä" Pekingistä, missä aika kului asuntoa etsien ja joitain käytännön asioita järjestellen. Loput ajasta menikin asunnonhakuruljanssista toipumiseen, uusiin työkavereihin ja työympäristöön tutustumiseen, ystävien tapaamiseen ja matkaflunssan hoitamiseen.

Noin viikon ruuhkaliikenteessä edestakaisin sahaamisen, parinkymmenen asuntoehdokkaan katselun ja parin tunnin pankkijonossa odottelun jälkeen jäi käteen muutama mieleinen asuntoehdokki, kiinalainen pankkitili ja puhelinliittymä sekä kosolti neuvoja käytännön elämän järjestämisestä. Vuokrasopimuskin kirjoitettiin loppujen lopuksi meille mieleisimpään vaihtoehtoon, vaikka koko prosessi aikaa ja energiaa veikin. Päälimmäisenä mielessä on tällä hetkellä kiitollisuus Jumalalle hyvin sujuneesta, tuloksellisesta matkasta!

Tässä lopuksi vielä joitain matkatunneilmia kuvien muodossa...


Kaupunkimaisemia hotellin ikkunasta, ei niin selkeä päivä


Samoja näkymiä ilta-aikaan


Bing Tang Hu Lu - Pekingiläinen lempiherkku jo useamman vuoden takaa,
tyrnimarjan sukulaismarjoja sokerikuorrutuksella njam!


Song Shu Yu eli "oravakala" - Yksi kiinalaisista lempiruokalajeistani


Jos kahvihammasta alkaa pahasti kolottaa on apu lähellä...

Näihin maisemiin muutamme tällä tietoa helmikuun alkupäivinä. Toivottavasti keretään vielä tavata ennen sitä!